ReijoPaunonen Läpivalaisevia kirjoituksia päivänpolitiikan polttavista aiheista. Muutos ei tule puhumalla, vaan tekemällä.

Joko tuleva hallitusjuna nytkähti liikkeelle?

 

Kirjoitin Uuden Suomen blogissa 15.1.2018 otsikolla, ”Nato-kysymys liimaa porvaristoa ja demareita yhteen”, jossa tein arvion siitä, että SDP olisi nousemassa hallituspuolueeksi nimen omaan puolustus- ja turvallisuuspoliittisen vaa`an kieli asemansa vuoksi. Tänään Iltalehden toimittaja Olli Ainola uumoilee samansuuntaisia näkemyksiä. Asia tuli esille ulkopoliittisen instituutin seminaarissa, jossa oli puhujana myös amiraali evp Juhani Kaskeala.

Kaskela mainitsi, että hän pitää Yhdysvaltoja poliittista voimaa ja sotilaallista suorituskykyä ikään kuin Suomen viimeisenä turvana, mikäli Suomi joutuisi sotilaallisella voimalla uhatuksi tai jopa sen käytön kohteeksi,

Eli asia liittyy tulevaan hallitusteemaan oleellisesti ja tärkeään Suomen puolustukseen- ja turvallisuuteen.

Lainaus IL ” Tuppurainen yllätti

”Ulkopoliittisen instituutin Seminaarissa SDP:n kansanedustaja Tytti Tuppurainen hieman yllätti seminaariyleisöä sanomalla, että Suomi voi olla mukana Euroopan unionin tiivistyvässä yhteistyössä, sen kaikissa ytimissä. Jos Tuppuraisen lausunto kuvaa puolueen sisäistä keskustelua, ainakin osa sosiaalidemokraateista saattaa olla kypsä palaamaan Paavo Lipposen politiikkaan, mikä helpottaisi yhteistyön löytämistä kokoomuksen kanssa hallitusneuvotteluissa seuraavien vaalien jälkeen. "

Tämä merkitsee sitä, että oikeistopuolueiden olisi syytä olla erittäin hereillä. Muuten saattaa tapahtua poliittinen myöhäisheränneisyys ja tuleva hallitusjuna menee menojaan.

REIJO PAUNONEN

PS  Päivitys 4.2.2018 klo 16.20

Meppi Henna Virkkunen on saanut vastauksen puoli vuotta sitten esittämäänsä kysymykseen turvatakuulausekkeen toimivuudesta. Muut EU jäsenmaat eivät ole mitenkään hirveän kiinnostuneita tästä turvatakuulausekkeen edelleen kehittämisestä, koska suurimmalla osalla on jo Naton kautta turvatakuut. Se painopiste on selvästi Afrikka ja Afrikan suunta. Tämä ei sillä tavalla vastaa sotilaalliseen turvallisuushaasteeseen siinä määrin kuin Suomessa ehkä toivottaisiin, koska tämä on Natoa täydentävä rakenne, Virkkunen sanoo.
Toisin sanoen, on totta, että EU:n turvalausekkeen varaan rakennettu Suomen turvallisuuskuva on kupla pahimmasta päästä. (Lähde Juha Ristamäki. Iltalehti)

http://www.iltalehti.fi/politiikka/201802042200718826_pi.shtml

 

 

 

 

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Jaa, demareita kohti vie miehen tie. Ei siinä.

Käyttäjän ReijoPaunonen kuva
Reijo Paunonen

Tuotakin mieltä voi olla. Päivän sana on kuitenkin faktantarkistus.
Siltä pohjalta on hyvä tehdä päätelmiä ja antaa lausumia.

Toimituksen poiminnat