ReijoPaunonen Läpivalaisevia kirjoituksia päivänpolitiikan polttavista aiheista. Muutos ei tule puhumalla, vaan tekemällä.

YLE:n pilkkaohjelmille stoppi, osa 2

  • Karjalan prikaatin komentaja prikaatikenraali Pasi Välimäki sotilasvalatilaisuudessa 2017. Kuva RP©
    Karjalan prikaatin komentaja prikaatikenraali Pasi Välimäki sotilasvalatilaisuudessa 2017. Kuva RP©
  • Ohimarssi, Vekarajärvi 2017.Kuva RP©
    Ohimarssi, Vekarajärvi 2017.Kuva RP©

Onnistuikohan YLE ampumaan jo modernin digiajan ”Mainilan” laukaukset? YLEn toiminta näyttää Suomen turvallisuuden kannalta yhä arvelluttavammalta. US-blogi 28.1.2017 ...”Tämän roolin mukaisesti ainoana linjana (YLEn) näyttää olevan se, kuinka vahingoittaa Suomen ja USAn suhteita niin paljon kuin mahdollista”

Viimeisin tempaus oli ruokkia Venäjää Suomen kaksoiskansalaisuutta koskevan sotilastapauksen tiimoilta. Tästä kirjoittaa tarkemmin Outi Mara. Yle uutisointi oli tarkoitushakuista. Vaikka henkilö oli venäläinen, kyseessä olisi voinut olla minkä muun maan kaksoiskansalainen tahansa. Tästä YLE ei taas maininnut sanaakaan. Tämän lisäksi Yle perui asiaa käsittelvän A-studio-ohjelman. Ehkä siksi, että näyttötaakka oli Ylellä itsellään ja näyttöä ei ollutkaan. Puolustuvoimien kyseisen asian tarkempi käsittely on taas paljolti jo sotilas-salaisuuden piirissä. Halusiko Yle uittaa puolustuministerin syvemmälle orastavaan ulkopoliittiseen kriisiin suorassa lähetyksessä ? Nyt alkaa olla näyttöä jo suoranaiselle maanpetokselliselle toiminnalle. Suomen turvallisuuden kannalta sylttytehdas olisi nyt syytä selvitettää pikaisesti pitkän pöydän ääressä ja suljettujen ovien takana.

Yle toimintaa ei voida perustella vapaalla riippumattomalla journalismilla, koska Yle kuitenkin puuttuu yksittäiseen ohjelmatuotanoonsa hallintoneuvostonsa kautta. Ylen hallintoneuvostossa istuu paljon poliitikkoja, joilla on kokemusta myös puolustusvaliokunnista. Vaikka hallintoneuvosto on ottanut kantaa roolinsa ja tehtävänkuvansa vastaisesti myös yksittäisiin teemoihin ja julkisuuden henkilöihin, se ei ole kuitenkaan katsonut asiakseen puuttua Ylen toimintaan, kun on kyse Suomen edusta ja turvallisuudesta. Esimerkiksi hallintoneuvoston jäsenen vihreiden Kasvin mukaan heidän tehtävänsä on vain valvoa, tukevatko Yleisradion ohjelmat esimerkiksi suvaitsevaisuutta ja monikulttuurisuutta. Nyt tehtäviin on syytä lisätä Ylelle velvollisuus toimia myös Suomen edun ja turvallisuuden mukaisesti.

Kysyin sähköpostitse Ylen ohjemapolitiikasta hallintoneuvoston Kimmo Kivelältä ja Ilkka Kantolalta. Kysymys molemmille kuului: -” Suomalaisina elämme tällä hetkellä hyvin nopeasti muuttuvassa maailmantilanteessa. Erityisinä painopisteinä ovat talous ja turvallisuus. Yle on Suomen ikkuna maailmaan ja ilmentää käytännössä imagokuvaamme ulos. YLE on Suomen pää-äänenkannattaja. Yleä on usein viime aikoina arvosteltu sen ohjelmapolitiikan hoidosta ja tasosta. Nyt tapetilla on ollut jatkuva USAn presidentin Donald Trumpin mustamaalaus. Tätä ennen oli Venäjän pakotteiden voimaan astumsen aikoihin esillä jatkuva Venäjän presidentin Putinin mollaaminen. Nämä kyseenalaiset toimet eivät siis kohdistuneet ainoastaan presidentteihin persoonana, vaan nimen omaan myös molempien maiden presidentti-instituutioon, joka on astetta huolestuttavampi piirre

Kysymykseni kuuluukin Teille, mitä aoitte tehdä tämän epäkohdan korjaamiseksi?

Tiedän vallan hyvin, että poliittinen päätöksenteko ja ohjaus on eriytetty Ylen varsinaisesta operatiivisesta osasta. Kuitenkin on niin, että tuota ohjausta ilmiselvästi tarvitaan, ainakin jossain määrin. Ylen hallintoneuvostossa on paljon henkilöitä joilla on pitkäkin kokemus esimerkiksi juuri puolustus- ja talousvaliokunnissa. Juuri tämän vuoksi kuuluu Teidän tehtäviinne myös eduskunnan jäseninä valvoa Suomen ja Isänmaamme etua. Tuota edun valvontaa ja vastuuta ei voida siirtää kolmannelle osapuolelle.

Reijo Paunonen

Vastaus Kimmo Kivelä: ” En ota kantaa uutisointiin tai toimituksellisiin ratkaisuihin. Se ei kuulu hallintoneuvoston rooteliin. T kk”

Suurin piirtein samoin vastaa Ilkka Kantola: ”Yleisradion hallintoneuvostolla ei nykyisessä Yleisradion hallintomallissa ole enää roolia ohjelmapolitiikassa.Yleisradion ohjelmapolitiikasta ovat vastuussa vastaavat päätoimittajat. Uutis- ja ajankohtaisohjelmissa vastaava päätoimittaja on Atte Jääskeläinen. Hänen esimiehensä on toimitusjohtaja Lauri Kivinen”

Kunnioittaen, Ilkka Kantola, kansanedustaja (sd), Ylen hallintoneuvoston jäsen.

Samansisältöiseen ksyelyyn ei kukaan muukaan Ylen hallintoneuvoston jäsen ole vastannut mitään. Ei myöskään Atte Jääskeläinen.

USA n presidenttiä on moitittu virkakoneistonsa siivoamisesta. Samoin EU on antanaut vakavat moitteet Puolalle vastaavasta toiminnasta. Myös Unkarin johto toteuttaa kansan tahtoa EUn taholta tulevan  arvostelun saattelemana.

Ko maiden toiminta uudelta poliittiselta pohjalta on saanut vanhanvallan kannattajat raivoihinsa. Vanhanvallan perinne halutaan säilyttää seuraaviin tärkeisiin vaaleihin saakka juuri puolustuspoteroon kaivautuneen virkatakoneiston avulla.

On tärkeää, että myös uudelle poliittiselle taholle annetaan mahdollisuus uudistaa yhteiskuntaa myös virkakoneiston osalta. 

Pieni pyyntö pappismies Kimmo Kivelälle ja Turun ex-piispa Ilkka Kantotalle.

Vaikka olettekin sanojenne mukaan sangen voimattomia siellä Ylen johtoportaassa, niin on teillä ainakin rukouksen mahdollisuus. Huomenna, jos Jumala vielä yleensä suo, on Karjalan prikaatin sotilasvalan vannomistilaisuus Vekarajärvellä, joten tervetuloa valatilaisuuteen.

Ehkä nuorilla sotilailllamme on teillekin pari kysymystä esitettävänään.

REIJO PAUNONEN



 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Miksi sitten Sotaministeri nyt vasta heräsi YLE uutisen jälkeen?

Alkoiko risoa kun Yle hoksasi ensin "vihreiden-miesten " mentävän aukon ?

Olis kysynyt nuorisolta joka ei edes asepalvelua ole vielä suorittanut,mutta pelaa netissä sotapelejä.

J.Niintö tekee lakialoitteen tuosta.
media 2.2-17

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

Joo. Putin vaikuttaa jo Trumpiin verrattuna järkimieheltä.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Jos linjana on Putinin ja Trumpin mollaaminen ja samalla Eurostoliitoa ihannoiva uutisointi, voidaan kysyä, toimiiko YLE Suomen kansan ja kansalaisten yleisen edun mukaisesti varsinkin ajatellen huomispäivää.

Hieman enemmän kriittistä ja asiallista uutisointia Brysselin tekemisistä ja hieman varovaisemmin suurvaltojen johtajiin kohdistuvaa arvostelua.

Trump ja Putin eivät ole julkisesti esiintyneet kännissä edustustilaisuudessa, kuten EU:n komission pj. Juncker. Junckerin toilailuja ei huomioitu uutisoinnissa lainkaan, mutta mikä soppa siitä syntyisi, jos Trump tai Putin sortuisivat moiseen käytökseen ?

Käyttäjän MauriLindgren kuva
Mauri Lindgren

Toimituksen poiminnat