ReijoPaunonen Läpivalaisevia kirjoituksia päivänpolitiikan polttavista aiheista. Muutos ei tule puhumalla, vaan tekemällä.

Merkeliltä outo paimenpuhe - Suut kiinni !

Suuri on hätä EU valtaeliitillä näin vaalien lomassa. Jopa siinä määrin että Saksan liittokansleri Angela Merkel vaatii pitämään poliittiset vaikutusyritykset kurissa, kun euroalueen pankeille järjestetään stressitestit.

Näin Merkel: Mikä tahansa yritys vesittää stressitestejä olisi haitallista nyt, kun Euroopan keskuspankin yhteydessä on aloittamassa alueen yhteinen pankkivalvoja, Merkel sanoi pankkialan konferenssissa Berliinissä tänään.              – Voin ainoastaan painokkaasti pyytää, että poliittiset vaikutusyritykset jäävät vahäisiksi tai olemattomiksi. Muuten Euroopan keskuspankin maine valvojana  vahingoittuu jo ennen alkamistaan"

Tämähän on kuin suoraan Neukkulan ajoilta. EU kriittisten voimien menestymisen pelko EU-vaaleissa täytyy siis olla suuri kun tämän kaltaisia puhueita täytyy pitää.

Pelon ymmärtää kun muistetaan että muun muassa Saksan itsensä ja itsekkäästi junailema yritysten lainoitusohjelmien säännöstely EKP:n kautta on johtanut siihen että yritysten on anottava lainansa mm jenkkipankeilta suuremmalla korolla. Tämä politiikka näkynee pian euroopan pankkien näivettymisenä ja heikentää niiden stresssitestien tulosta entisestään. Kuristuspolitiikka ei toimi ja jos toimii niin päin vastoin kuin on tarkoitettu.

Tulokset ovat nähtävissä. Epäkohdista sekä suoranaisista vääryyksistä vapaan median tiedottamisen patoaminen onkin epäonnistunut. On otettu käyttöön stalinistiset keinot ja disinformaatio. Euron loppu oli jo lähellä ja syynä nimen omaan Merkelin kaltaiset europäättäjät, kuten brittiekonomisti Philippe Legrainkin kertoo. Erikoisesta kaksinaamaisuudesta kertoo myös se että EU oli tosiasiassa valmistautunut hyvin Kreikan eroamiseen eurosta, vaikka viralliset lähteet puhuivat samaan aikaan varautumisen vastuuttomuudesta, joka voisi aiheuttaa hämmennystä markkinoilla.

-"Saksan johdolla oli Legrainin mukaan kuitenkin keskeinen osuus kriisitoimiin – ja virheisiin. Eniten kriisitoimien laatuun ja samalla virheisiin vaikuttivat Saksan johtajista liittokansleri Angela Merkel ja valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble"

Ei siis ihme että Merkelillä on suuri halua tukkia tutkivat silmät ja korvat.

Myös avoimet asiantuntijoiden lausunnot yritetään peittää, kuten olemme viime aikoina nähneet. Mielenkiinnolla jäämme odottamaan ja seuraamaan muita stalinistisen maailman ilmentymiä.

Myös täällä Suomessa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän jhuopainen kuva
Juhani Huopainen

Erityisesti, kun huomioidaan, että stressitesteistä tuli sittenkin löysät. Kuten viimeksikin. Pankkeja ei sittenkään ollut tarkoitus stressata. Ihan yhtä löysiä nämä eivät ole kuin surullisenkuuluisat EBA-testit pari vuotta sitten - mutta löysät kuitenkin.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Eihän EKP yksinkertaisesti voi tehdä sellaista kunnon rasituskoetta, josta paljastuisi pankeilta ikäviä pääomapuutteita ilman, että em. vajeiden kattajaa ei olla nimetty.

Se olisi varsinainen seireenien kutsu paniikille.

Käyttäjän ReijoPaunonen kuva
Reijo Paunonen

Koskahan Olli boykin alkaa sensureemaan?
Olis jo aika aloittaa paimenpuheet.

Olli Rehnin ilmoitus tämän päivän Juvan Lehdessä. "O.R Juvalla 17.5 Matti Kurjen ateljeessa".....Hyvin pysyttelee syrjässä ja herraseurassa. Ei tule reilusti S-marketin eteen kaiken kansan tentattavaksi. Mutta ei hätää, me olemme kohdanneet kansan ja vastanneet kummastuksiin Rehninkin puolesta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset