ReijoPaunonen Läpivalaisevia kirjoituksia päivänpolitiikan polttavista aiheista. Muutos ei tule puhumalla, vaan tekemällä.

Kolmen A:n luokitus huolettaa kotimaan asioissa mutta ei Kreikan.

Pääministeri Katainen kertoo kunnianhimoisesta valtiovelan taittamistavoitteesta että sen lykkäämistä pitäisi harkita. Muutenkin Kataisen mielestä on NYT aika käydä keskustelua siitä mikä on työllisyyden ja talouskasvun kannalta järkevää. Katainen on peräti asettanut talouspolitiikan asiantuntijaryhmän töihin ja näkemyksiä asiasta odotellaan helmikuun alkupuolella.

Hienoa että herääminen on tapahtunut. Kuitenkin takaportti on jätetty auki kun samassa yhteydessä kerrottiin että JOS ei muuhun päädytä, niin tarvittavat lisäsopeutukset tehdään ensi vuoden alusta.

Mutta on eräs asia jossa Suomi ei aikaile ja päätökset syntyvät ripeästi ja matalalla profiililla.

Tuttu rahan ja vakuuksien lappaminen Moolokin alttarille. Der Spiegel lehti kertoo, että Saksa valmistelee Kreikalle 10-20 miljardin euron suuruista kolmatta pelastuspakettia. Paketin on määrä valmistua ennen eurovaaleja toukokuussa. Vaihtoehtoina on maan virallisille velkojille suunniteltu uusi velkaleikkaus tai lisärahoituksen järjestäminen Euroopan hätärahastolta. Siis jo entisten 240 miljardin lisäksi. Tämä tietäisi Suomelle n 10% lisäystä jo annettuihin Kreikka-avustuksiin.

Tätä hiljaisuuden verhoon vaiennettua taustaa vasten olisi mielenkiintoista tietää pääministerin kanta uuteen Kreikalle suunniteltuun tukipakettiin? Ja kuinka hän näkee Suomen kolmen AAA:n kehityksen myös tässä suhteessa?

Katainen nimittäin juuri kertoi että nyt suunniteltuja Suomen sopeuttamisaikeita täytyy pohtia nimenomaan luottoluokituksen näkökulmasta. – Nyt on kolme A:ta ja vakaat näkymät. Ainoa huoli on heikko talouskasvu Suomen suhteen.

Onko siis niin että Kreikan pelastaminen ei aiheuta kolmen A:n pohdintaa mutta kotimaan kurjuus aiheuttaa?

Pieni virallinen reportaasi myös siitä mihin rahat ovat todellisuudessa valuneet olisi myös reilun pelin merkki.

Greek Bail-Out: 77% went into the Financial Sector
http://www.attac.at/news/detailansicht/datum/2013/06/17/greek-bail-out-7...

 

 


Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat